sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Uusi nainen

Kyllä, olitte oikeassa. Siinä syy miksi blogi ei ole juurikaan viime aikoina päivittynyt. Eikä välttämättä päivity vastakaan. Tämä ei ole kuitenkaan tuo ensimmäinen treffikaveri, siitä ei meinannutkaan tulla oikein mitään. Mutta tämä tapaus tuntuu olevan täysin toista maata...

Talo on vielä myymättä, suurin osa tavaroista on jaettu ja melkein muutettukin. Työkiireet(kin) painavat vielä päälle sen verran että kunnon muuttorytäkkään ei meinaa jäädä aikaa. Lamput ja verhot ainakin puuttuvat vielä. Mattokaupassakin pitäisi käydä. Juuri niitä asioita jotka eniten kiinnostavat...

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Pari kuukautta sitten olit vielä melko hajalla siitä että vaimo jättää ja nyt sinulla on jo uusi nainen. Melko nopeaa toimintaa.
Eipä sillä, kukin tyylillään ja asioilla on tapana järjestyä.

Koko tämän blogin ajan mietin, että oliko kyse siitä että tajusit todella rakastavasi vaimoasi ja halusit yrittää ja olla parempi aviomies, vai siitä että tajusit vaimosi kelpaavan jollekin toisellekin etkä halunnut toisen miehen saavan häntä. Monesti toisen arvon huomaa vasta sitten, kun sen on jo menettänyt.

No, oli miten oli, hyvää jatkoa kuitenkin jos et enää postaile kauheasti.

Anonyymi kirjoitti...

Tiina sanoi sen, mitä itsekin ajattelin kun luin uudesta suhteesta.

Ellei kyse ole sitten 'laastarista' mikä sekin on joskus varmasti tarpeen, kunhan vain ei leiki sen toisen tunteilla ja hän tietää missä mennään.

Ihanaa syksyä sinulle ja uudelle suhteelle kaikesta huolimatta :)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt jäppinen jatkat blogia. Ihan hanurista tää tällänen, että ihminen koukuttuu lukemaan blogia ja sitten sälli lopettaa kesken kaiken.

Rara kirjoitti...

Pääsin laittamaan eteenpäin Pidän blogistasi -palkintoa ja ajattelin lähettää sellaisen sinulle - vaikka tässä tapauksessa sen pitäisi varmaankin olla muodossa 'pidin blogistasi':)

Lisäinfoa blogissani(Hidasta toimintaa).

Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.

Rara